Tuittu 5kk

Tuittu täytti muutama päivä sitten 5kk. Uskomatonta, mutta totta! Kasvanut on kovasti, 8kg on painossa mennyt rikkia ja hampaita lähtenyt ihan urakalla. Neitokainen näyttää nyt tältä:

Tuittu 5kk

Tuittu on oppinut todella hyvin sisäsiisteys asiat. En edes muista milloin vahinko olisi sisälle tullut. Tuittu menee takaovelle piippaamaan tai istumaan jos on pisuhätä. Olemme oppineet tulkitsemaan, että pelkkä istuminen tarkoittaa sitä, että ulos ei ole tulipalokiire mutta mitä kovempi piippaus kuuluu niin sitä joutusammin pitää Tuitun ulos päästä. Kakkahätä tehdään takapihalle aivan äärimmäisessä hädässä, mutta yleensä tässä tapauksessa Tuittu menee taas etuovelle ja kakkoshätä tehdään mieluummin tienposkeen.  Tuittu on ilmeisesti sitä mieltä ettei takapihaa ”saastuteta”.

”Temppuja” olemme myös opetelleet. Työskentelyn alla on seiso, istu, maahan ja odota. Maahanmeno on kaikista vaikein, mutta hiljaa hyvää tulee. Remmissä Tuittu osaa kulkea todella hienosti, jos on yksin. Kahden tai kolmen koiran kanssa Tuittu keskittyy liikaa toisten remmien nykimiseen ja Emman tai Iitan päälle hyökkimiseen.

Tuittu on myös sopeutunut meidän koiralaumaan todella hyvin. Emmalla kesti tovi jos toinenkin hyväksyä upulin meille muutto, kun taas Iita oli lähes heti sinut asian kanssa. Mitään tappeluita meillä ei ole ollut, mutta Emma tykkäsi seurailla tilannetta vähän kauempaa. Iitan tehtävä on ilmeisesti jaksaa painia ja juosta iltavilleissä mukana, kun taas Emma on enemmän iskussa ulkoleikeissä. Emmaa ja Iitaa on yritetty huomioida entiseen malliin. Tähän haastetta tuo tietenkin se, että esim. kotiin tullessa ei niitä voi kovin pitkäksi aikaa jäädä rapsuttelemaan, jotta Tuittu pääsisi nopeasti pihalle tekemään tarpeensa. Ne pääsevät edelleen kaksistaan lenkille ja Emman ja Iitan harrastuksista ei ole luovuttu.

Nykeröintiä ja ompelua

Töissä tulee päivät istuttua tietokoneella niin iltaisin on kiva tehdä jotain muuta. Tässä syksyn aikana tuli innostuttua pantojen, lelujen ja hihnojen tekemisestä. Tässäpä muutamia kuvia tekeleistä.

Panta vaihtoehtoja

Hihnoja epiksiin palkinnoiksi

Me ollaan menossa tänä vuonna ekaa kertaa elämässämme messariin ja kehänauhojen sisään. Emma saa sen kunnian, kun täytti syksyllä kahdeksan vuotta ja siten pääsee veteraaniluokkaan. Sitä vartenhan täytyi kokeilla tehdä itse näitä ”hienoja” bling bling näyttelyhihnoja. Ihan kiva siitä tuli:

Emman bling bling näyttelyhihna

 

Tuittu tuli taloon

Niinhän siinä sitten kävi, että meille muutti uusi koiranpentu. Pentu tuli hieman nopeammin mitä aluksi olimme suunnitelleet, mutta ei tämä mikään hetken mielijohde kuitenkaan ollut. Pennusta ollaan puhuttu, olin katsellut rotuvaihtoehtoja kuin myös pentueiden sukutauluja ja ns. sattuman kaupalla sitten Tuittu tuli meidän elämään elokuun puolessa välissä. Lopullinen päätös tehtiin kasvattajalla, kun ensi kerran Tuitun livenä näimme. Varsin hellyyttävä pakkaus. Tuittu tuli Pattijoelta Jossulta Big-Wood’s kennelistä ja on viralliselta nimeltään Big-Wood’s My Ihq Indica.

Moi, mä oon Tuittu

Tuittu on nyt 12vko vanha welsh corgi cardigan pentu eli me vaihdoimme rotua. Emme kuitenkaan osanneet ajatella vielä muuta kuin corgia, sillä haaveiden rodut vaativat hieman enemmän pihatilaa kuin mitä tämän asunnon takapiha meille suo. Muitakin pienempiä rotuja oli listalla, mutta otamme kuitenkin koiran 24/7 kotikoiraksi emmekä ensisijaisesti mitään show- tai agility-tähteä, joten corgi tuntui varsin luontevalta valinnalta. En kiellä etteikö Tuitulle olisi harrastuksia tarjolla, mutta katsellaan rauhassa mitä likasta kasvaa. Ollaan me jo pöytätreeniä otettu kuin myös agilityhallilla putkea ja hieman keppejä.

Tuittu on jo varhaisesta iästään huolimatta joutunut kokemaan paljon. Heti hakupäivänä edessä oli n. 200km automatka ja Kajaanissa vielä kahden uuden ihmisen ja koiran kohtaaminen. Emma ja Iita ottivat Tuitun kylmänviileästi vastaan, rakkautta se ei ollut ensisilmäyksellä, mutta ei myöskään vihaa. Tuittu tutki varmasti ja vakuuttavasti minun porukoiden piha-alueen, talon ja myöhemmin vielä mökin ja mökkirannan. Monesta uudesta asiasta ei oltu milläsäkään. Heti seuraavana päivänä oli taas matkustusta edessä. Kotiin Keravalle piti ajaa reilu 500km ja matka meni erittäin hyvin. Pysähdyimme Tuitun takia vain yhden ylimääräisen pysähdyksen, muuten ipana matkusti reippaasti eikä matkapahoinvointiakaan ollut. Täällä Keravan oikeassa kodissa Tuittu oli heti kuin kotonaan.

Emma ja Iita tutustuu uuteen asukkiin.

Viime viikkoina on nähty ja tutustuttu erikokoisiin ja näköisiin koiriin. Pyörät ja lastenrattaat ovat myös tulleet tutuiksi. Emma on vienyt Tuitun myös shoppailemaan ”omiin” kauppoihinsa ja lähialueen ulkoilumaastoja on Tuitulle esitelty pikkuhiljaa. Perusruoka myös maistuu mutta makujen maailmaan on tuotu myös hirvenliha ja -luut, kalamössö ja hömpät, kuten koiranmakkara ja maksalaatikko.

Tuittu ensimmäisen hirvenluun kimpussa.

Viime viikkoina Iita ja Tuittu ovat alkaneet löytämään yhteisen sävelen. Leikki ja juoksuralli sujuu. Emma vielä vähän katselee, mutta yöunet maistuu jo vierekkäisissä punkissa, luita voi syödä vierivieressä ja leluillakin voi yhdessä leikkiä. Tuittu ei vaan aina muista että Emma ei ole ihan nuori ja rouva ei jaksa riekkumista 24/7. :)

Emma taas puukon alla…

Emma-raasu joutui taas puukon alle, mutta tällä kertaa ihan suunnitellusti. Torstaina 8. päivä oli Emmalle tilattu Apexiin sterilointiaika. Tyty lähti aamulla innoissaan mun mukaan, mutta ääni kellossa muuttui kun kurvattiin Apexin pihaan.

Emmalla ei ole ollut mitään ongelmia juoksujen kanssa ja siksi tätä sterilointia on tullut venytettyä ja venytettyä. Emman molemmat polvet on leikattu, joten se oli jo ensimmäisen polven jälkeen selvää, ettei Emmaa tulla toistamiseen jalostukseen käyttämään. Mutta silti se ajan varaaminen oli niin vaikeaa… Mielessä kummitteli, että mitä seuraamuksia tällä voi olla, kun normi juoksut ovat kuitenkin olleet niin helpot. Suurimpana pelkona oli virtsankarkailu ja turkin meneminen huonoon kuntoon. No Emma sai viimeisen CACIB:n kesällä, joten sen jälkeen oli helppo tehdä päätös ja tarvittaessa koiran ei tarvitse enää näyttelykehissä patsastella.

Emmahan päätettiin leikata tähystämällä. Syynä tähän oli koiraan tuleva pienempi reikä ja nopeampi toipumisaika. Samalla tietenkin tarkistetaan että kohtu näyttää ulkoisesti olevan kunnossa ja jos ei niin sekin sitten poistetaan. Emmalla kohtu oli kunnossa, joten se jätettiin paikalleen, kun munasarjat vietiin. Neidillä on tällä hetkellä 6 tikkiä mahassa ja kaikki meni leikkauksessa hyvin. Nyt vaan jäämme odottelemaan tuleeko ongelmia vaiko ei…

Emma-potilas

Joensuun viikonloppu 13.-14.8.

Emma ja Iita oli ilmoitettu Joensuun näyttelyihin ihan vain sen takia, että samalla reissulla pääsimme pitkästä, pitkästä aikaa Lehmoon kyläilemään. Siellä kun asuu Emman ja Iitan isä-pappa Nero ja Iitan paras remuamiskaveri Luca. Tietenkin meistä ihmisistä oli kiva päästä tervehtimään Annen perhettä.

Perjantaina startattiin täältä Keravalta kohti Joensuuta ihan hyvissä ajoin. Suunnitelma oli ajaa Mikkelin, Juvan ja Varkauden kautta Lehmoon, mutta suunnitelma petti. :) Kauheat ruuhkat alkoivat jo ennen Mikkeliä, joten päätimme harrastaa Suomi-matkailua ja ajoimmekin Pieksämäen kautta. Ei hullumpi ratkaisu, koska sillä reitillä ei sitten juuri ollutkaan muita kuin me. :)

Lauantaina oli KV näyttely ja tuomarina suomalainen Esko Nummijärvi. Odotukset eivät olleet korkealla, sillä meidän koirat eivät ole juuri suomalaisilla tuomareilla pärjänneet. Tuomari oli sinällään erikoinen, että hän ei koiria nostattanut pöydälle saatikka seisottanut ollenkaan. Koira ja esittäjä juoksivat koko ajan kehää ympäri ja siinä samalla tuomari saneli arvostelun ja selitti yleisölle miksi tykkää/ei tykkää juuri tästä koirasta. Iita sai ERI:n muttei SA:ta. Siihen olen erittäin tyytyväinen. Emma sai myös ERI:n kuten myös SA:n mutta hävisi valioluokassa toiselle nartulle. Emma oli tuomarin mielestä liian lyhyt. :) Loppujen lopuksi Emma oli PN3 kera vara-CACIB:n.

Sunnuntaina oli kaikkien rotujen näyttely ja tuomarina romanialainen herra. Ylläri, ylläri… Tää mies antoi lähes kaikille ERI:n ja SA:n, niin saivat myös meidän tytöt. Iita ei sijoittunut parasnarttukehässä minun esittämänä. Emma pääsi Annen kanssa ravaamaan ja olipas ihana nähdä miten iloisesti ja reippaasti Emma menee kehässä. Anne esitti Emman PN2:ksi. Kiitos Anne siitä. Edelle meni toinen Puksipuun kasvatti veteraani-mummukka ”Helmi”.

Iita sai ERI:n ja SA:n.

Emma sai ERI:n ja SA:n ja loppujen lopuksi PN2.

Näyttelyiden jälkeen oli kiva rentoutua kodinomaisessa ympäristössä. Koirat olivat kuin kotonaan ja ulkona oli tilaa leikkiä. Emma pääsi isukkinsa kanssa pihalle nautiskelemaan ja Iita taas Lucan kanssa juoksemaan. Mitäpä muuta onnistuneelta viikonlopulta voisi toivoa?

Emma ja Nero nauttii ulkoilusta.

Älypäät Luca ja Iita.